Arvoisa KuoSun jäsen

Kansainvälinen suunnistusliitto IOF valitsi elokuussa 2019 Kuopion Suunnistajat metsäsuunnistuksen MM-kilpailujen järjestäjäksi 7.-12.7.2025 (alustava pvm). Tapahtumaan on vielä yli 3 vuotta aikaa, mutta jo nyt on hyvä alkaa siirtämään ajatuksia MM-projektiin ja sen ohessa kilpailtavaan suunnistusviikkoon. 


Ensimmäinen suunnitteluryhmä koostui seuraavista henkilöistä: Mika Ilomäki (SSL), Petteri Palmi (SSL), Marko Kantaneva (SSL), Pasi Jokelainen (SSL), Sakari Hyvönen ja Timo Suhonen. Sen tekemät valmistelut ovat tulleet vaiheeseen, jossa vastuuta siirrretään enemmän järjestävälle seuralle. 

KuoSun hallitus valitsi vuodenvaihteen jälkeen henkilöitä virallisesti vetämään MM- ja Fin5-projektia. Puhemiehistön vetovastuuseen valittiin Timo Suhonen. Sen tehtävänä on tarkkailla, että järjestelyt etenevät suunnitellusti. Järjestelytoimikunnan tapahtumajohtajaksi valittiin Raimo Kariniemi, joka vastaa WOCin päätöksistä kokonaisuutena. Pääsihteeriksi valittiin Sakari Hyvönen, joka vastaa WOCin päätöksistä yhdessä tapahtumajohtajan kanssa. Areenarakentamisen puolelle valittiin Aarne Keurulainen ja Pertti Hartikainen. Ensiapua tapahtumassa antavat Tiina Sundvall ja Eija Miettinen. Kilpailuvaliokunnan vetäjäksi lupautui Ari Taskinen ja karttavastaava on kaikki Savon metsät tunteva Vesa Tiihonen. Hän toimii paikallisasiantuntijana kartoittajille ja ratamestareille. Kaikentietäväksi infovastaavaksi ilmoittautuivat Laura Netshajev ja Sanna Multala sekä talkoolaisten asioista on lupautunut huolehtimaaan Inka Väisänen.

Kiinnostaako sinua olla mukana järjestelyissä aitiopaikalla?

Perustoiminnot säilyvät samoina. Suunnistus on edelleen pääasia. Sen onnistunut toteutus antaa anteeksi monta pientä korjattavaa seikkaa. Tavoitteena tietenkin on, ettei erheitä tapahdu. Siitä syystä olemme järjestämässä Euromeeting- ja World Cup-suunnistuskilpailuja edeltävinä vuosina. Niissä “harjoitellaan” kansainvälisen suunnistuskilpailun järjestämistä. Toivottavasti voit huomioida nämä tapahtumat, kun mietit kesäloma-aikaa tulevina vuosina.  

Kuosulaisilla on siviiliammatin tai muiden harrastuksien kautta erinomaista osaamista monilta aloilta. Tietotaitoa ei kannata pitää piilossa. Osaamistasi tarvitaan varmasti, eikä kukaan voi tehdä sitä paremmin. Kaikkien ei myöskään tarvitse osata suunnistaa. Tehtäviä voi olla kenttätoimintojen, ensiavun, logistiikan, it-sektorin, kielenkääntäjän, ravintolapalveluiden, muksulan, markkinoinnin, viestinnän ja talouden aloilla. Ne jakaantuvat vaativista vähemmän aikaavieviin. Osa tapahtuman toiminnoista voidaan yhdistää MM- ja suunnistusviikon osalta, mutta kaikilla sektoreilla se ei ole mahdollista. IOF:n tarkat säännöt määrittelevät MM-kilpailujen kulkua. Niissä ei ole säätövaraa. Jopa savolaisten on opeteltava puhumaan ja tekemään asiat korrektisti.

Kaikkea ei kannata omalla porukalla yrittää järjestää. MM-tapahtuman televisiointi lisää näkyvyyttä koko Kuopion seudulle. Samalla se tuo ylimääräisen tekijän, jota emme ole olleet toteuttamassa vaadittavassa mittakaavassa. Toteutuksessa meillä kuitenkin on vain auttava rooli, sillä ammattilaiset hoitavat tuon haastavan tehtävän. 

MM-kilpailuissa toimitsijoiden tarve on noin 400-500 henkilöä, mutta tässä vaiheessa haemme seuraavia osaajia johtotehtäviin:  

Areenavaliokunta

  • Logistiikka ja kuljetukset
  • Seremoniat 

Kilpailuvaliokunta

  • Karanteenit
  • Lähtö
  • Maali

Talousvaliokunta 

  • Valiokunnan puheenjohtaja (WOC)
  • Varapuheenjohtaja (Fin5)

Ympäristö, ensiapu ja turvallisuus

  • Ympäristöasioista vastaava

Fin5-suunnistusviikko

  • Yleisökilpailun johtaja (Fin5)

Markkinointivaliokunta 

  • Markkinointi (kuopiolainen toimija)
  • Sponsorointi (kuopiolainen toimija)
  • Viestintä- ja media
  • VIP-henkilövastaavat

Teknologiavaliokunta

  • Valiokunnan puheenjohtaja

MM-kilpailuja ja sen ohessa juostavaa suunnistusviikkoa suurempaa tapahtumaa ei KuoSu voi järjestää ja tuon merkkivuoden jälkeen me olemme seurana toteuttaneet suunnistusviikon, hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut ja kaksi kertaa Jukolan viestin lukuisten pienempien kilpailujen lisäksi. Aika hyvin savolaiselta suunnistusseuralta! 

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan kanssamme myös muista Kuopion MM-kilpailuihin liittyvistä asioista. Illan teemana on jakaa tietoa tähän mennessä tehdyistä päätöksistä ja tulevaisuuden suunnitelmista. 

Tavataan Neulamäen koulun auditoriossa Pinokuja 6

70150 Kuopio 26.4.2022 klo 18. 

Toivotamme seuraväelle hyvää alkavaa suunnistuskautta!

Suunnistusterveisin,

Laura, Sanna, Inka, Eija, Tiina, Ari, Aarne, Pertti, Vesa, Timo, Raimo ja Sakari

Voit lähettää kysymyksiä ennakkoon lomakkeella. Klikkaa tästä.