Kuopion Suunnistajat palkkaa kahdesta neljään 15-18-vuotiasta suunnistustaitoista nuorta kesäksi apuohjaajiksi. Kesätyöhön otettavien määrä riippuu saamastamme avustuksesta.

Kesän apuohjaajien tehtävät ovat seuraavat:

  • Lasten ja nuorten suunnistusharjoitusten valmistelu ja toteuttaminen ohjatusti aikuisen valmentajan apuna. Käytännössä tämä tarkoittaa pääasiassa rastilippujen viemistä ja noutamista, alkuverryttelyjen vetämistä ja pienempien lasten suunnistuksen ohjausta. Harjoitukset ovat maanantaisin ja työaikaa niihin kuluu 2-3 h/ ilta.
  • Erilaiset seuratoimintaan liittyvät työt mm. kilpailujen ja tapahtumien järjestämisessä sekä toimipaikkojen huoltamisessa aikuisten ohjauksessa

Odotamme apuohjaajiltamme suunnistustaitojen lisäksi iloista ja reipasta mieltä lasten parissa työskentelyyn. Arvostamme yhteistyökykyä ja halua oppia tekemään uusia asioita.

Työt tehdään 1.5.-30.9.2023 välisenä aikana. Työaika on max. 10 h/ viikossa tai 6 h/ vuorokaudessa. Työajat sovitaan etukäteen kirjallisesti. Apuohjaajille maksetaan palkkaa 10 €/ h max. 60 tunnilta kesän aikana. Tehdystä kesätyöstä saa työtodistuksen. Kesätyöntekijöiden esihenkilönä toimii seuran puheenjohtaja Jaana Turunen ja työpäällikkönä lasten ja nuorten jaoston puheenjohtaja Sami Hämäläinen. Työtehtäviä voi olla ohjaamassa myös joku muu Kuopion Suunnistajien nimeämä aikuinen.

Kesätöihin hakeminen

Lähetä vapaamuotoinen hakemus (noin yksi sivu) sähköpostitse osoitteeseen info@kuopionsuunnistajat.fi viimeistään 16.4.2023. Otsikoi viesti ”kesätyöhakemus”.

Kerro hakemuksessasi suunnistuskokemuksestasi ja -osaamisestasi sekä mahdollisista aiemmista kesätöistäsi. Kerro myös, miksi juuri sinä olisit hyvä apuohjaaja Kuopion Suunnistajille sekä muista mahdollisista taidoistasi, joista voisi olla hyötyä apuohjaajan tehtävissä.

Valinnat pyrimme tekemään huhtikuun aikana.

Lisätietoja antavat Jaana Turunen p. 050-5638458 ja info@kuopionsuunnistajat.fi sekä Sami Hämäläinen p.040-8460709 ja sami.hamalainen76@gmail.com